KOSIOTANSSI

Kirkon hämärässä on vaikea nähdä. Hänen oli tarkoitus mennä suorinta reittiä teatterille, mutta kun hän kuuli, että hänen nuoruutensa sankarifilosofi Spinoza on haudattu hänen hotellinsa naapuriin, hänen oli pakko pistäytyä.

Hän on pukeutunut parhaimpiinsa, sillä hän aikoo kosia Conor Oberstia Royal-lavalla Monsters of Folkin keikan päätteeksi. Hän ei ole ajatellut, miten yhteinen elämä järjestetään. Ehkä hän voi myydä tarinoita ohikulkijoille sillä välin kun Conor tekee musiikkiaan. On helppoa kertoa ohikulkijoiden tarinoita.

Mutta nyt hän on kirkon kohisevassa hiljaisuudessa.

Hautapaasi on yksinkertainen: Baruch Spinoza, 1632-1677.

-      Miksi tulit, Spinoza kysyy haudan takaa. - Minä olen väsynyt, ikiuni on vaativa tehtävä.

Ääni on karheahko; niin on aina, jos on viettänyt vuosisatoja haudassa.

-      Tulin kysymään neuvoa, hän sanoo. - Minä aion kosia tänään erästä miestä.

-      Ahaa. Onko kyse rakkaudesta?

-      On. Tosin etäisestä, mutta rakkautta se on.

-      Miksi?

-      Hän saa laulullaan minun kohtuni tanssimaan.

-      Kuulostaa pakkomielteeltä, Spinoza vastaa. - Ehdotan, että esität kosintasi tanssien. Niin voit tarpeen vaatiessa naamioida sen pelkäksi liikehdinnäksi, perääntyä jos koko homma kusee.  Jätä pääsi tänne pantiksi näistä neuvoista.

-      Mutta miten voin kosia ilman päätä?

-      Johan minä sanoin: tanssi.

-      Pää on melko kova hinta neuvoista.

-      Mitä oikein kuvittelit, luulitko että filosofin neuvojen kysyminen on ilmaista?

-      Hyvä on. Saat pääni.

Hän irrottaa päänsä ja asettaa sen hautamuistomerkin päälle. Hän suree hiukan, sillä hän on aina pitänyt silmiään parhaana myyntivalttinaan.

Ilta on kirkas, hän tuntee viilenevän ilman supistavan kaulasuoniaan. Päättömänä on yllättävän helppo suunnistaa. Ja onhan hänellä vielä jalat juosta, kädet kirjoittaa. Ja hänellä on maksa.

Tosiaankin, hän ajattelee: hänellä on maksa. Ehkä hän voi juoda yhden viskin rohkaistuakseen. Hän pistäytyy baariin ja tilaa Glenfiddichin. Hän kaataa juoman kaula-aukkoonsa.  Yhtäkkiä hän muistaa, ettei hänen luottokorttinsa toimi. Mitä hän nyt tekee? Millä hän maksaa viskinsä?

-      Älä huoli, baarimikko sanoo. - Voit maksaa maksallasi. Me tarvitsemme täällä varamaksoja, lainaamme niitä asiakkaille tiskin alta.

-      Mutta sitten en voi enää juoda tänä ilta, hän hätääntyy.

-      Juo varastoon, baarimikko ehdottaa. Mutta tietenkin se maksaa sinulle enemmän. Sanotaan vaikka käsiesi verran.

-      Hyvä on, hän sanoo. - Vielä triplaviski, saat maksani ja käteni. En vain tiedä, millä sitten kirjoitan. Näillä festivaaleilla on kirjoitettava paljon, osallistun näet projektiin nimeltä The Chronicles.

-      Onhan sinulla sydän, baarimikko sanoo.

-      Se on varattu kosintaan, hän sanoo, muttei mene yksityiskohtiin.

Hän astuu ulos baarista. Hän tuntee itsensä vajaaksi. Se voi johtua myös unenpuutteesta, sillä edellisenä iltana hän tanssi aamukolmeen saakka. Hän kuuli ensimmäistä kertaa St. Vincentin laulavan ja huumaantui äänestä. Hän kuuli Laura Marlingin ja Grizzly Bearin ja oli pyörtyä onnesta. Onnellisuus aiheuttaa toisinaan arvaamatonta keveyden tunnetta, leijuntaa.

Yhtäkkiä hän huomaa, että hänen backstage-rannekkeensa jäi käteen, jonka hän irrotti maksuksi viskeistä. Mitä hän nyt tekee? Miten hän pääsee lavalle?

Hän kysyy teatterin ovimieheltä.

-      Me otamme sisäänpääsymaksuksi myös jalkoja, ovimies sanoo.

-      Mutta minä olen esiintymässä täällä, hän yrittää.

-      Sinua on mahdotonta tunnistaa ilman päätä, voisit olla kuka tahansa.

-      Hyvä on, hän sanoo ja irrottaa jalkansa. - En vain tiedä, miten tanssia ilman jalkoja.

-      Tanssi lähtee sydämestä, ovimies sanoo.

Hän tapaa teatterin käytävällä kirjailija-kollegansa.

-      Näytät hiukan hajanaiselta tänään, joku heistä sanoo.

-      Niin, hän myöntää, tämä festari ottaa voimille.

Alakerrassa hän juuttuu torsoineen ruuhkaan. Hän kaatuu. Hipster-nuoriso polkee hänet jalkoihinsa. Hänen haimansa ja munuaisensa paukahtelevat. Hänen rintansa litistyvät lätyiksi. Hänen nänninsä ovat kuin kaksi litteää pelästynyttä silmää.

Hän päättää hylätä kelvottoman torsonsa. Hänellä on sydän, yhä edelleen. Hän voi tulla toimeen sillä. Hän aloittaa työlään pomppimisen kohti Royal-lavaa.

Monsters of Folk on jo aloittanut. Hän on myöhässä. Hän pääsee kuin pääseekin lavalle. Hän mätkähtelee musiikin tahdissa. Sitä ei voi varsinaisesti kutsua tanssimiseksi. Hänen vasen kammionsa sykähtelee, aorttaläppä muuttuu pyynnön muotoiseksi: Marry me, marry me.

Oberst ei huomaa häntä. Hän pomppii lähemmäs. Hän on aivan Conorin jalan juuressa. Marry me, hän sanoo hypähtämällä toiveikkaasti.

Kun potku tulee, hän ehtii tuntea huumaavan onnen: olen tullut Conorin potkaisemaksi. Hän lentää katsomon yli. Ihmiset luulevat lentävän sydämen kuuluvan esitykseen.

Ennen kuin hän osuu seinään ja muuttuu sohjoksi, hän kuulee kuinka joku yleisöstä kuiskaa: "Ihmissydän painaa 300 grammaa."